Vaikka sitä päätin siirtyä tuonne bloggerin puolelle kokonaan, on tämä blogi kuitenkin mielessäni jatkuvasti. Niin kauan tätä pidin ja niin paljon tämä blogini sisältää mukavia muistoja. Niinpä päätin, että lisäisen noita kuvia pikkuhiljaa tänne blogiini takaisin. Ja jos joku osaa neuvoa, miten saisin tämän sisällön siirrettyä bloggeriin, olisin kiitollinen. En halua hävittää kokonaan vanhaa blogiani pois, ja samalla tätä julkista "päiväkirjaani". Mutta ainaskin toistaiseksi muita päivityksiä kuvien lisäksi ei ole tänne luvassa. Jos haluat siirtyä lukemaan nykyisiä kuulumisiani ja näkemään kuvia, löydät minut täältä. Tervetuloa!

Pitkään mietin ja pähkäilin tämän blogini kohtaloa. Pettymys oli suuri, kun monet kuvat katosivat minusta johtumattomista syistä jonnekkin. Kiitos vuodatuksen ongelmien. Olen tullut siihen tulokseen, että jätän jäähyväiset tälle blogille ja aloitan homman uudelta, puhtaalta pöydältä. Opetteluahan se on, kun paikka vaihtuu, mutta kokeillaan nyt ensin :) Tervetuloa siis seuraani uuteen osoitteeseen! http://sarastusta12.blogspot.fi Kiitos kaikille tämän blogin seurassa viihtyneille!

..on nyt valmis. Ja lapsi tyytyväinen, mikä tärkeintä. Oikeastaan oli ihanaa myös yhdistää pieniä tilkkuja toisiinsa. Aluksi suunnittelin tilkkujen järjestystä tarkkaan, mut sit annoin pojan valkata tilkkuja ja ojentaa niitä mulle miettimättä järjestystä sen enempiä. Ja tämmöinen siitä sitten tuli:

Ja kuten varmaan näkyykin, niin tuossa keskellä on se "suunniteltu järjestys"..

Ja painoakin tuli kiitettävästi. näin isoja töitä en olekkaan aiemmin tehnyt. Ja KyJy 2011 työhän tämä peitto oli myös. Koukku 3,5 ja lankoina seiskaveikkaa yksivärisinä & polkkaa & raitaa ja Jussia.

Sain pian tyttären syntymän jälkeen itselleni uuden kosketusnäyttöpuhelimen, ja sillekkin piti toki oma pussukka tehdä, mieleistä kun ei kaupoista vaan löytynyt. Painoa tuolle tekeleelle tuli fimo-massasta tekemäni napin kera yhteensä 18g, joten järin iso ei langan kulutus ollut :) Enkä ole sit siitä kuvaa näköjään ottanutkaan..

Siskoni pyysi sitten tekemään myös hänen kännykälleen pussin. Kuulemma värillä ja mallilla ei väliä. Niinpä kokeilin, millainen pussi syntyisi virkaten. Painoa on napin kanssa yhteensä 16g ja nappi ei ole järin suuri, kuten näkyy:

Hauskasti näyttää, kuin olis kaksi erillistä pussukkaa, mut sama pussukka kyseessä. Toinen edestä, ja toinen takaa :) Lankana 7 veikan jämiä ja koukkuna 3.5

Tytären sukatkin on raportoitu valmistuneiksi, mut kuvat vain uupuivat. Tässäpä ne nyt sit samalla:

Koko pienen tyttövauvan jalkaan sopivat :)

Aurinkoista kesää sinne, missä aurinko suostuu näyttäytymään ja meille muille muutoin mukavaa kesää :)

Viime kesänä osallistuin ensimmäistä kertaa KyJy-tempaukseen. Mukaan tuli kuitenkin raskaus ja pahoinvoinnit sekä neuleplääh ja tempaus jäi osaltani kesken. Ne työt, joita tempauksen aikana aloitin, on melkein kaikki jo valmistuneet. 

Opettelin tempauksen aikoihin myös uuden taidon, virkkauksen. Sain kädestä pitäen opastusta kälyltäni isoäidinneliön virkkaamiseen ja viimein sen opinkin. En siis vielä voi sanoa osaavani virkata, mutta osaan virkata sentäs tuon neliön. Ja jopa ilman ohjettakin jo :) Aloitin virkkaamaan peittoa tulevalle vauvaleni neliölappusista. Lappuja ehti jo pieni pino kertyäkkin pikkuhiljaa. Kuitenkin, kun selvisi lapsen synnyttyä, että tulokas on tyttö, tuntui peitto samassa liian poikamaiselta väritykseltään. Tyttömme sai ristiäisissä lahjaksi anopiltani hänen virkkaaman peiton. Samaisista neliöistä, mutta nalle kukkaketo ruusu-värissä. Niinpä poikamme teki päätöksen itse ja ilmoitti, että äiti tekee hänelle peiton. Ja äiti teki. Monta monituista lappua tuli siihen tehtyä ja kun projekti kasvoi, oli otettava mukaan muitakin värejä, mitä alunperin ajattelin. Oikea tilkkutäkkihän tuosta tulee, mutta tulkoon. Lapsi on peiton omakseen tunnustanut ja naamalla loistaa korvasta korvaan hymy, kun hän ihaile ja kokeilee peittoaan.  Tämä on samalla isoin projekti, mitä olen koskaan tehnyt. Ja ei kyllä kaduta. Niin palkitsevaa on katsoa oman lapsen riemua <3 Peitto on nyt kursittu kasaan pitkistä saumoistaan. vielä olisi "muutama", oikeasti yhtä vaille kaikki lyhyet saumat kiinnittämättä ja sit pitää viel vimeistellä kaikki peiton reunat.. Sormet ja hartiat on kovilla peiton teossa, mut loppuun saakka se kyllä tehdään :) Pitänee vissiin käväistä ostamassa vielä yksi kerä luonnon valkoista seiskaveikkaa, jotta saan kaikki viimeistelyt tehtyä. 1½ kerää sitä vasta onkin siihen hommaan mennyt ;) Mielenkiinnolla odotan, että saan punnita tuon tekeleeni.

(ja kuvan saatte, kun projekti on valmis )

p.s. Osaako joku kertoa, miksi muutamat sanat tekstistä on alleviivatu ja kun kursorin vie sanan päälle, tulee ponnahdusikkuna jostain kisasta tms?

 Aika..miten se onkaan niin ihmeelinen käsite. Kun odottaa jotain oikein kovasti, tuntuu kuin aika olisi todella todella hidas ja etenisi etanan vauhtia eteenpäin. Välillä tuntu, kuin se olisi pysähtynyt kokonaan, kuin kiusalla. Välillä taas, kun on onnistunut "unohtamaan" odottamansa asian, aika onkin kuin pikajuoksija; mukana ei meinaa pysyä. Niin tuntui käyvän minulle, mutta ilmeisesti myös teille lukijoillenikin, kun pidin teidät pimennossa syksyn odotuksestani. Loppukesä ja alkusyksy meni nopeasti. Ensin sain potea jatkuvaa, ympäri vuorokautista pahoinvoinnin tunnetta, ja sitten tuli ilmiö "neuleplääh" kyläilemään pidemmäksikin aikaa. Syykin näihin ilmiöihin oli mulle täysin selvä, mutta koska koskaan ei voi olla mistään täysin varma, jätin syyn kertomatta. Syksy ja talvi kuluikin, kuin siivillä ja mahakin kasvoi siinä samalla. Vuoden vaihtuessa työsopparini loppui ja jäin kotiin. Iloisin, odottavin mielin sain kaivaa esikoisen pikkuruiset vaatteet esille ja lajikoida ne kokonsa mukaan. Kaikein pienimmät vaatteet pääsivät pyykkikoneen kautta kaappiin ja isommat viikkasin tulevaisuutta odottamaan. Viimein tuli se paljon odotettu päiväkin. Lasketuksiajaksikin sitä kutsutaan. Ja nopeasti se myös ohitetiin. Sit jo rupesinkin toivomaan, et viimein rupeaisi tapahtumaan. Viimein maaliskuun puolenvälin tietämissä viimein alkoi tapahtuman. Eräänä kauniina tiistai aamuna kuuden aikoihin kuului suloinen pieni rääkäisy, kun pieni tyttäremme näki päivänvalon.

Nyt on mielessä pyörinyt, miten nopeasti aika meneekään. Tyttäremme on jo 6 viikkoa vanha ja tällä viikolla saamme juhlia hänen ensimmäisiä juhliaan, ristiäisiä. 

Olen saanut myös perata nuo pienet vaateet uudestaan läpi ja poistaa ne kaikkein poikamaisimmat vaatteet pois ja tilalle on saatu ja ostettu pienen pieniä punaisia vaatteita. Ukko- ja akkavalta tasoittui siis meidän perheessämme :)

Käsitöitä en juurikaan ole jaksanut, saati ehtinyt, edes miettimään. Toissa viikolla tosin mökiltä kotiin ajellessamma aloitin neulomaan pieniä punaisia sukkia. Eka pari on jo valmis ja käytössäkin. Toinenkin pari on jo miltein valmis, toinen sukka on siis valmis ja toisessa on kantalappu menossa, joten eiköhän nekin pian käyttöön saada :)

Mukavaa ja aurinkoista kevättä/kevään odotusta kaikille!