..Oli oloni eilen illalla, kun ranteet kipeinä tikuttelin mummon sukkaa menemään ajatuksella "kyllä mä vielä tämän raidan teen, niin huomiseen jää vain kavennukset.." Niinpä niin.. mulla on pienoinen pelko persuksissa, että tätämenoa hommaan vielä jännetuppitulehduksen ranteeseeni, eipä ole moista vielä ollutkaan.. Kuitenkin, on tänään tuo sukan neulominen ollut jonkin verran jäissä. Mietiskelin sit aamusta, et mitä muuta, kuin sukkia haluaisin antaa läheisilleni joululahjaksi (juu, yritän välttää joulustressiä, joten mietin jo nyt lahjoja).. Muistin Tampereelta, Finlayssonin tehtaalta löytämäni ihanan värikkään kankaan ja siitä jotenkin kiertoteitse tuli mieleeni pullantuoksuinen äitini.. Siitä se ajatus sitten lähti.. Kaivoin pitkästä aikaan ompelukoneeni esille ja laatikosta joskus koulussa tekemäni essun. Mallasin essua päälleni ja huomasin muutamia parannusehdotuksia. Läppä oli alkuperäisessä liian kapoinen tissien päälle ja essu oli liian lyhyt. Niinpä omaa essua mallina käyttäen ähersin, ähkin ja puhkin ja hikoilin, kunnes osat olivat valmiina irti kankaasta. Siitä sitten välillä miettimään, et mites tää kuuluiskaan pistää.. Halusin essusta nimittäin kaksipuoleisen, ja kummallekkin puolelle taskun, jotta essua voi pitää kumminpäin vain :)
Välillä rupesi ompelukone tekemään huonoa tikkiä ja mä kun en tykkää edelleenkään siitä purkamisesta, oli syyllinen sitten ompelukoneen jälki, tai sukkapuikoilla väärin neulominen, jätin koneen siihen paikkaan, otin koiran mukaan ja lähdin käymään kävellen lähikaupassa hermoja tuulettamassa. Lopulta taas jatkoin, kunnes.. Tässäpä tulos, olkaa hyvät. Kuvia on kaksi, yksi kummaltakin puolelta essua :) Ylemmästä kuvasta näkyy jotenkuten, että kaikki hihnat ovat samallalailla erivärisiä eripuolilta essua. Toisella puolella on punaiset raidat ja toisella puolella puna-oranssiset.


988720.jpg


988722.jpg

Tykästyin essuun kovasti, vissiin tarvitsee tehdä itselle samanmoinen, mutta ei tänään :)
Niin ja jos jäi epäselväksi esiliinan saaja, niin sehän menee jouluna tietenkin äidilleni :)

Nyt voi sitten taas iloisin mielin jatkaa sukan neulomista.. Nyt onkin kaksi neuletta menossa yhtäaikaan, päätin lähettää kummipojalle syksyn kunniaksi villasukat postitse :)