Nyt on sukkasato virallisesti loppunut. Tiukille meinasi ottaa ja mennä, kun päätin, että neulon kummipoikani sukan valmiiksi ennen kuin kello lyö puoltayötä.. Niin, olishan mulle vielä jäänyt kymmenen minuuttia aikaakin jäljelle ;) Tässä nämä viimeiset sukat kuitenkin ovat. Kummilapsen sukka tosin vielä päättelemättä, mutta antaa olla. Sen suhteen on vielä aikaa hyvin jäljellä :)

1029375.jpg

Nämä siis menevät joko synttäri- tai sitten joululahjaksi kummilapselle.  Kokoa näillä on 32-33 ja neulottu seiskaveikasta kolmosen puikoilla. kuva vääristää värejä, ne ovat oikeasti vaalean sininen ja mummon sukissakin nähty vihreä. varsissa löytyy vanhoja seiskaveikkoja raitoina..
(anopin sukissa käytetty samaa sinistä)

1029374.jpg

Näistä sukista mulle tulee mieleeni mehukatin mustikka-vadelma mehu :)
Näissä tuli haalittua itselle myös harmaita hiuksia, sillä toista sukkaa neuloessani (siis kavennuksia) ryhdyin laskemaan jo valmiina olevasta sukasta, että montakos punaista raitaa siinä olikaan, kunnes tajusin, että juuri sillä hetkellä raitoja olisi yhtämonta, mutta silmukoita puikoilla kohtaan nähden liikaa! Apuva!! Ja eikun purkamaan.... Niinhän siinä sitten kävi, että yhteensä kolme kertaa kiskoin puikot työstä irti ja purin uusiksi. Nyt ne ovat kuitenkin valmiit ja saman kokoiset :) Tykästyin itsekkin näihin sukkiin, mutta silti raaskiin luopua niistä. Meinasin ensin tehdä anopille kokonaan siniset sukat, mutta koskapa sininen ei hirmuisesti kuulu lempiväreihini, koin sen tylsäksi ajatukseksi. Anopin lempiväri se sininen kuitenkin on ja lisäksi muistin hänen tykkäävän vaalean punaisesta. Nämä saavat siis kelvata hänelle :)
Ja kuten lähes kaikki neulomani sukat, nämäkin menevät jouluna vasta saajalleen...
(nämä ovat seiskaveikasta kolmosen puikoilla neulotut ja kokoa 40-41)

Taisi kesken sadon korjaamisen iskeä minuun pieni dementian poikasen.. muistin nimittäin neuloneeni jo 14 paria sukkia, mutta sitten selattuani vanhoja postauksia, sainkin summaksi 13 paria, joka on kyllä kieltämättä hyvä saalis :) Puikoilla on tikuteltavana vielä polvisukat itselleni, mutta niiden osalta en ota stressiä, ne valmistuu sitten, kun valmistuvat! Yritin niitä neuloa jonkin verran jopa pyöröpuikoilla, mutta hermot meni, kun mulla on ilmeisesti liian pitkät pyöröt (tai siis se kirkas, puikkojen välissä oleva osa, niin ja kyllä myös puikotkin), joten eihän siitä sit tullut mitään. Niinpä siirsin neuleen takaisin sukkapuikoille ja päätin tikutella niillä sukat loppuun asti.

Nyt voin hyvällä mielellä lähteä kaivamaan tyhjiä puikkoja esille ja uutta lankaa puikoille. Täten julistan lapastehtaan auenneeksi ;) Tavoitteeksi laitan vaatimattomasti yhden lapasparin (jottei taas tulisi sitä pelättyä stressiä).

Alkuviikon olin taas vaihteeksi sairaana, mutta nyt rupeaa olo kohenemaan joten neulominenkin taas maistuu paremmin. (älkää vain menkö kertomaan sitä ukkokullalleni)   ;)

881871.jpg