Niin se alkoi viimein kesäkuu.. Lämpöä on piisannut, samoin välillä myös sateita, kylmyyttä, ukkosta yms.. Neulomiset on jääneet vähäiseksi, eikä nuo keskeneräiset tekeleetkään ole mihinkään edistyneet. Ei ole ehtinyt, eikä jaksanut.. Eikä senpuoleen ole kiinnostanutkaan hirmuisesti, voiton on kirkkaasti vienyt pieni kullanmuruseni   Poitsukin on kasvanut paljon ja oppinut jokeltelemaan ja kääntymään kyljelleen. Ihan vielä ei poika kuitenkaan ole uskaltautunut kätensä yli menemään. Masultaan sentään on päässyt kierähtämään jo takaisin selälleen ja on muuten ollut ihmettä ja kummaa, kun maisemat yht' äkkiä vaihtuikin toisiin

Eilen sain viettää todella erilaisen ja ikimuistoisen päivän. Aamulla soi ovikello juuri, kun olin saanut kahvin kuppiini. Oventakana seisoi pikkusiskoni (jota en aluksi tunnistanut, kun oli leikkauttanut hiuksensa lyhyiksi) ja ojensi mulle kirjekuoren huomenien kera. Sain kehoituksen avata kirje heti. Samalla ovelle ilmaantui kaksi pikkusiskoa lisää...Kirjeestä selvisi, että "tänään on polttaripäiväsi" ja kirjeessä oli lista tavaroista, joita tarvitsisin mukaani.. Aikaa pakkaamiseen ja miehen ja pojan "hyvästelemiseen" sain n.30min-1h (ajantaju katosi..) Ja niin sitä sit lähdettiin kotoa peruukki päässä ja side silmillä. Oli siinä varmaan naapureilla ihmeteltävää ;)

Ensimmäiseksi pääsin sit tutustumaan "seksuaaliterveyskauppaan". Meille oli siis järjestetty tutustumiskierros kauppaan ja samalla saimme kuulla historiikkiä.. Sieltä matkamme jatkui yhden ystäväni mökille, jossa saimme nauttia hyvästä seurasta ja ruoasta :) Ja sit jatkui taas matka.. Päädyin sit mutkien kautta peruukkiin ja ISOIHIN laseihin sonnusteutuneena KIP-tapahtumaankin, eli neulomaan julkisesti.. Tosin, koska satoi vettä, neulominen tapahtui sisätiloissa (harmitti, kun kukaan ei ollut aamulla kehoittanut ottamaan omaa neuletta mukaan, olis saanut sitä sukkaa hiukan jatkettua..). Illan mittaan tulin myös kokeilleeksi ampumista ritsalla, pullan leipomista ilman ohjeita, saunavihdan tekoa.. Saunassa sain istua kovien ruusunterälehtien päällä. Kovien siksi, kun ne taisivat olla kostoa toisen siskoni polttareista, joissa meillä oli ruusunterälehdet noukittu tuoksupussista ja ajattelimme "fiksusti", et kyllä ne saunassa pehmenee.. Ei muuten pehmene!!!! Saunarituaaleihin kuuluen selkääni levitettiin suolaa (jottei vanha suola janota), jauhoja (jottei talosta leipä lopu) ja järkytyksekseni munaa! Siis aivan oikein. Kananmuna rikottiin ja levitettiin selkääni (lapsilykkyä tuomaan) ja oli muuten kylmää !! Pienen hetken kuluttua toinen sisko kiikutti toisen munan salaa multa ja sekin päätyi rikottuna selkääni !! Tämä oli kuulemma ihan vaan varmuuden vuoksi, että niitä lapsia varmasti tulisi lisää (mieheni veljenvaimon toiveesta, jotta heidän lapset saisivat toisenkin serkun, muuta mahdollisuutta kun ei ole)..

Kaikinpuolin ihana ja mukava päivä ja ilta. Vaikkakin olin kyl etukäteen jo viimeviikolla arvannut polttareiden olevan nyt lauantaina, ni olin sen sit lopulta lahjakkaasti unohtanut.

Uskomattoman nopeasti menee tämä aika. Enään kuukauden olen vielä neiti, ja sit alkaakin elämä rouvana :) Paljon on järjestelyjö häiden osalta tehty, mutta paljon on vielä tekemättäkin.. joten kiirettä pitää.                                                                                         Hääpuvun kävin sit ostamassa toiselta paikkakunnalta, kun mieleistä pukua ei kotikaupungista löytynyt. Puku on kuitenkin mieleinen, kunhan siihen parit fiksaamiset viel tätini tekee :)

Ja jos kaikki menee, kuten on suunniteltu, niin elokuun loppupäässä olisi meillä sit muutto uuteen, isompaan kotiin :) Ihania asioita siis tiedossa, ettei malttaisi oikein odottaakkaan..

Polttareita etukäteen miettiessäni olin kauhulla odottanut, miten pystyn olemaan lapsesta erossa koko päivän, ja samaa olen miettinyt myös häiden osalta. Niin sitä vaan pystyin olemaan päivän pois kotoa ja luottamaan siihen, et mieheni kyllä pärjää lapsemme kanssa. Niin oli pakastamani maidot päässeet pojan pulloa täyttämään, eikä ongelmia ollut. Ja ei se pieni mies itseään vierottanut tissistä, joten tuskin tekee sitä sit hääpäivänäkään :) Senkin vuoksi voin luottavaisin mielin odottaa heinäkuuta ja papin aamenta ;)

 

Mukavaa kesää teille kaikille :)