Muistin edellisen postauksen julkaisun jälkeen, et halusin esitellä teillekkin innokkaan tuttavuuden, johon sain törmätä miltein kirjaimellisesti appiukon haudalla vappuviikonloppuna.

Tuo tipu tosiaan aluksi tyytyi katselemaan meitä puun juurelta, kunnes päätti sit lähteä seuraamaan. Siinä yritimme rauhassa keräillä haudalta havut pois ja samalla kurkittiin lintua, ettei tulisi liian liki. Välillä lintu kävi makoilemaan nurmikolle puun juurelle, mut kun me teimme lähtöä, tuli lintuukin vauhtia. Kälyni piti poikaani sylissään ja lintu näytti kiinnostuneen lapsestani ja yrittävän hänen luokseen. Mä sit kehotin kälyä ja poikia menemään reippaasti autolle ja itse yritin olla välissä ja estää linnun pääsyn liian lähelle lapsia. Kun syötin auton vieressä pojalle vielä pienen välipalan, huomasimme linnun olevan hautausmaan portilla ja tuijottavan meitä. Kummipoika veljensä kanssa vahti auton takaikkunasta, ettei lintu tule meitä kohti, ja jos tulisi, niin ehtisin autoon turvaan.

Arvauksia linnun lajista tuli paljon. Käki tais olla kaukaisin arvaus ;) Koppeloksi sitä sit eräs hautausmaalle tullut vanhempi pariskunta epäili.  Olipa mikä lintu hyvänsä, mut en ole ikinä nähnyt samanlaista lintua, saati noin läheltä. Se ei tosiaan yhtään pelännyt meitä, päin vastoin oli liiankin tuttavallinen..

***** ***** *****

Viime postauksessa kerroin neulovani vastasyntyneiden osastolle sukkia maksuksi Kaisan kirjasta.  Innostuinkin puuhasta niin paljon, et nyt on jo 3 paria sukkia valmiina ja neljäs pari hyvää vauhtia valmistumassa. Iltasin ja poitsun päikkäreiden aikaan olen noita sukkia neulonut ja melkein 1 pari/päivä on tahtina ollut. Täytynee tehdä jotain muutakin välillä, ettei puuhaan kyllästy. Toisaalta on niin kivaa miettiä sukkia neuloessa, et mistäs väristä/väreistä ja langoista seuraavat sukat tekisinkään :)  Palmikkoakin olisi kiva joihinkin sukkiin tms tehdä, ja kuvioita muutoinkin.. Katsotaan mitä sitä keksinkään :)

Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille, tää lähtee nyt ompelukoneen äärelle. Jos sitä vaikka tekisi kassin tms..  tai sitten vois neuloa sukkia, tai.. :)