Toissa iltana meidän lähes kymmenen vuotias koiraneitimme tuli tosi kipeäksi. Normaalisti hyvin sosiaalinen ja iloisan leikkisä ystävämme tykkäsi olla vain kopassaan, tai piilossa keittiön pöydän alla. Ulos lähtiessä alkoi kauhea ulina ja vinkuminen, selvästi toista sattui paljon. Illemmalla olo hällä taas hiukan helpottui. Eilen oli koko päivän samanlainen apaattinen koiruus pöydän alla, välillä kopassaan ja ties missä piiloissa. Aluksi ajattelimme, että syy voisi olla siinä, jos pienellä on vatsa niin kovalla, ettei isompaa hätää saisi tehtyä. Kuitenkin tarpeet tuli normaalisti. Eilen annoimme hälle lasten mietoa särkylääkettä ja se helpotti huomattavasti; enään ei vapisuttanut, eikä vinkumistakaan ollut niin paljoa. Päätimme odottaa aamuun ja tilata ajan eläinlääkärille. Näin sitten teimme. Onneksemme saimme ajan jo samalle päivälle. Niinpä iltapäivällä reippaina menimme porukalla eläinlääkäriin. Mies saattoi meidät sisälle, itse hän joutui lähtemään samantein pois. Minä siis jäin pienen kanssa odotusaulaan odottelemaan. Siinä sitten saimme odotella puolisentuntia, kun mies toi meidät tosi ajoissa paikalle.

Odotusaulaan tuli rouva kissansa kanssa, jonka kertoi hypänneen vessanpyttyyn ja siitä ilmeisesti saaneen silmätulehduksen.. Aulassa raikui nauru iloisesti, kunnes eräs ovi aukeni ja huoneesta poistui surullisen näköinen pariskunta nenäliinat käsissään ja silmät punaisina. Pala taisi nousta kaikkien kurkkuun kun jo arvasimme, että he olivat saatelleet oman perheenjäsenensä viimeiselle matkalleen.. Itse sain nieleskellä eniten silloin, kun mies haki penkille jääneet kaulapannan, hihnan ja viltin.Kaikki olivat aivan hiljaa ja sitä hiljaisuutta olisi voinut leikata puukolla. Jopa eläimet olivat kaikki vaiti. Suurullinen oli tunnelma silloinkin, kun pariskunnan poistuttua, hoitaja kantoi ohitseni nukutetun koiravanhuksen sylissään :(

Viimein meidän aikamme tuli ja pääsimme huoneeseen sisälle. Lääkäri tutki haukkumme ja totesi saman vaivan, mitä jo varovasti kotona olimme epäilleet: anaalirauhasten tulehdus. Lääkäri päätti, että hän tekee toimenpiteen ilman nukutusta!!! "Saatko pidettyä kiinni, vai laitetaanko kuonokoppa?" siis kuonokoppa?? ei muuten laiteta! Niinpä urheasti vastasin, että kyllä saan pidettyä. Samassa pienet naskalihampaat upposivat peukkuuni, auts! No, parempi ote koirasta ja homma jatkui. Lopulta pääsimme antibiottien ja särkylääkkeiden kera pois. Aikaa meni vain kymmenisen minuuttia! Normaalisti ei olla alle tunnin selvitty.  Muutamassa sormessa tuntui naskalien jättämät jäljet kipuina, mutta eipä se mitään. Vielä hiukan tuota pikkuista heitättää takapäästä, soitin jo "apuva"-puhelun mieheni veljenvaimolle ja hän kertoi sen olevan normaalia. on saattanut kuulemma rauhaset painaa hermoon tai jotain sellaista..en muista enään, pääasia, ettei paniikkiin ole siis syytä :)

Nyt voi vain huokaista tyytyväisenä, että mä olin viettämässä vapaapäivää ja että saimme ajan tälle päivälle. Kuulemma, jos olisimme joutuneet maanantaille odottamaan, olisi ollut tilanne jo paha!

Illalla sitten rupesin punnitsemaan hyshys-juttuja vaa'allani, niin se sitten päätti sanoa sopimuksemme irti, joten rakas joulupukki, saisinko uuden vaa'an rikkimenneen tilalle?? tai ehkä ostan sen itse..